Luut ovat uudempia kuin kantajansa, mutta meissä on joitain osia hirmuliskojen ajoilta

Valtataisteluissa ihmiset eivät enää aikuisina käytä hampaita eivätkä ihmisurokset yleensä taistele naaraista kynsin hampain, kuten moniavioiset apinaserkut. Vähälle käytölle jääneistä kunnon kulmahampaista on jäljellä enää haalea muisto. Kissapedot tarvitsevat kuitenkin edelleen kunnon kulmahampaat metsästykseen ja isot urosapinat tarvitsevat niitä tapellessaan naaraista tai lauman johtajuudesta. Nykyihmisen hampaat ja leuat eivät pärjää esi-isien tai apinaserkkujen purukalustoille. Ihmisessä on varsin vähän alkuperäistä ainetta. Monilla on omaa kokemusta kudosten uusiutumisesta, katkennut sääriluu korjaantuu, ihon pinnasta hilseilee kuollutta ihosolukkoa ja haava kasvaa umpeen. Haavasta vuotanut veri ei aiheuta pysyvää vajausta, sillä uusia verisoluja muodostuu tasaiseen tahtiin. Uutta verta muodostetaan niin tehokkaasti, että ihminen voi huoletta luovuttaa verta melkein puoli litraa kerrallaan. Elimistössä on menossa jatkuva kudosten uusiutuminen myös sen jälkeen, kun ihminen on kasvanut täyteen mittaansa. Luustoa tavallaan syödään ja rakennetaan samaan aikaisesti, toteaa yliopistonlehtori, paleobiologian dosentti Suvi Viranta-Kovanen. Liikunta on tärkeää, jotta uutta vahvaa luuta syntyy, sillä luusto uusiutuu käytön ja tarpeen mukaan. Jos luustoa ei käytetä ja rasiteta niin ei se turhaan vahvistui. Liikunnan puute heikentää luustoa, aivan kuten lihaksistoakin. Homo sapiens ei kuitenkaan ole täydellinen eikä suunnittelun tulos, joten heikkoja kohtia kyllä löytyy esim. aivot, sydän ja nivelrustot. Elintärkeät aivot ja sydän eivät kykene korjautumaan esimerkiksi infarktin jälkeen. Alkuperäisen solukon sijaan ne kasvattavat vauriokohtaan hätäpäissään arpikudosta. Arpikudos ei kuitenkaan pysty suoriutumaan sydänlihaksen tai aivokudoksen hommista. Nivelrustot kuluvat käytössä, mutta toisaalta ei liikunnan puutekaan niille sovi. Tasapainoilusta huolimatta rustot voivat kulua ja nivelet kipeytyä, koska nekin ovat huonoja uusiutumaan. Muinaisihmiset elivät nelisenkymmentä vuotta, ja sen ajan rustotkin yleensä kestivät. Nykyihmisen keski-iässä vanhaa perua olevat nivelrustot voivat siis vedellä viimeisiään. Toisaalta, myös muinaisihmisten nivelissä oli kulumavikoja. Nivelruston rappeutuminen saattoi jo silloin alkaa metsästystapaturmasta ja vauriosta. Umpisuoli ja umpilisäke, ovat meillä suhteellisen vaatimattomat. Monilla ruohoa ja lehtiä syövillä lajeilla ne eosallistuvat aktiivisesti ruuansulatukseen. Terhakkaasti uusiutuvien kudosten lisäksi Homo sapiens kuljettaa mukanaan esihistoriaansa. Evoluution hämäristä meillä on muistona myös vilkkuluomen jäänteet silmien sisäkulmissa. Nenänpielessä kiiltelevä vilkkuluomi on surkastunut versio matelijoiden vilkkuluomesta, joka peittää ja suojaa koko silmämunaa roskilta ja pölyltä. Ihmisen parhailla ystävillä kissalla ja koirallakin on paremmat vilkkuluomet kuin meillä. Se siitä wannabe -luomakunnan kruunusta ja evoluution huipusta. Paleobiologi, yliopistonlehtori, Suvi Viranta-Kovanen Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan anatomian osastolta kertoo ihmisen uusiutuvista ja esihistoriallisista osista. Leena Mattila tapasi hänet Biomedicumin kurssisalissa luurangon vieressä Kuva Rex Features / All Over Press