Läskikerros on aktiivinen hormonien, ruokahalun ja aineenvaihdunnan säätäjä.

Miten ihmeessä selluliittia voi olla hoikankin ihmisen kankussa tai reisissä? Entä miten toimii ruskea rasva, jota vauvojen ja metsurien lisäksi on löydetty myös avantouimareilta ja meiltä taviksilta? Läski ei ole pelkkää uinuvaa varastorasvaa. Rasvakudos on puuhakas elin, se tuottaa hormoneita ja vaikuttaa ihmisen aineenvaihduntaan sekä ruokahaluun. Ruokahalua säätelevien hormonien lisäksi läski tuottaa sukupuolihormoneita ja se voi toisaalta laskea testosteronitasoja ja aiheuttaa potenssiongelmia lihaville miehille. Nivelvaivojen ja muiden riesojen lisäksi lihavuus nostaa monen eri syövän sairastumisriskiä. Läski on ikuista, toteaa moni pettynyt laihduttaja, mutta ei juttu aina ole niin. Ihmisen ruumis on todellakin evoluutionsa aikana kehittynyt niin, että osaa pitää kiinni saavutetuista linjoista. Muilla konsteilla ei olisi selvinnyt hengissä aikuiseksi ja lisääntymään ja tuottamaan kaltaisiaan jälkeläisiä. Yltäkylläisyyteen tottumaton kivikautinen elimistö pistää tosissaan kampoihin, jos ihminen yrittää laihduttaa ja paino alkaa pudota. Se on ollut elämisen ehto. Meitä edeltävät sukupolvet ovat kamppailleet pikemminkin nälän kuin ylipainon kanssa. Nykyisin elävien ihmisten esi-isät ovat niitä, jotka pystyivät ottamaan kaiken irti vähäisestä ravinnosta. Hengissä selvisivät ne, joiden elimistö hyödynsi ruuan tehokkaasti. Varastorasvaa todella tarvittiin, jotta selvittiin seuraavasta kuivasta tai kylmästä kaudesta. Ja meillä on näiden useista nälkäkausista selvinneiden geenit. Rasvakudoksen aineenvaihduntaa ja tekemisiä tutkii kliinisen metabolian professori Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopistosta. Leena Mattila tapasi hänet Meilahden sairaala-alueella. (Kuva: All Over Press)